keskiviikko 25. joulukuuta 2013

My American Christmas

Jouluaattona aamuna jouduin heräämään jo kasilta, koska skypetin mun perheen ja isovanhempien kaa, mut oli se silti sen arvosta. Täällähän siis joulua juhlitaan oikeastaan vasta joulupäivänän, joten mom oli töissä jouluaaton ja mä olin hoidossa mun liaisonin luona. Koristeltiin koko niiden katu sellasil paperipusseil, jois oli hiekkaa ja kynttilä. Näytti oikeest pimees ihan äärettömän kuaniilt. Oli kyl niin kylmä ettei mitään rajaa. En tuntenu mun sormia tai varpaita, kun saatiin kaikki sytytettyy. Sit mun liaisonin miehen veljet vaimoineen tuli kylään ja syötiin hyvää ruookaa ja avattiin lahjoi. Ruoka oli tosi hyvää vaikkakaan ei kovinkaan joulunen olo ollu, kun jälkkäriks syötiin grillattuu ananasta. Vähän ennen yheksää mom haki mut ja mentiin joulukirkkoon. Oli ihan jees joulukirkko ja lopussa oli must tosi kaunista, kun kaikille oli jaettu kynttilät ja sit ku ne sytytettiin ja kirkko pimennettiin.Kirkon jälkeen avattiin meijän perheen kesken lahjoja, vaikka täällä tapana onkin avata lahjat vasta joulupäivänä. Normaalisti jouluaattona saadaan vaan joulupyjamat, mut me avattiin meijän perheen sisäiset lahjat nyt jo, koska Kristy on joulupäivä aamun sen isän kaa ni sit ei olla sillon kaikki paikalla. Sain paljon kaikkee ihanaa ja nauroin ääneen kun Suomi-perheen paketista löysin näkkileipää.


Joulupäivä aamuna skypetin uudestaan mun perheen kaa, koska täl kertaa mun isosiskokin oli siel. Mentiin aunt Nancyn luo viettämään joulua. Annettiin siel lahjoi ja syötiin hyvää ruokaa. Ruoka oli hyvää, mut kyl oli ikävä suomalaista jouluruokaa. Sain victoria's secret lahjakortin JEEE!!! Ruuan jälkeen katottiin monster university. Se oli tosi söpö elokuva tui tui. Oli mukava ilta sukulaisten ympäröimänä, vaikka ei mul kyl yhtään tuntunu joululta.

Ei mul oo oikeen tullu tääl joulufiilistä, vaikka täällä joulu onkin kaikkialla. Täällähän ihmiset koristelee tosi pal talojaan ja se on must ihan kiva jopa nyt kun ei oo lunta ni ei oo niin pimeetä. Kaikkialla soi joululaulut sun muuta, mut niin paljon puuttuu mun normaalista joulusta. Ei pipareita, glögiä, joulutorttuja, kalkkunaa, joulupukin kuumalinjaa... Ei vaan tunnu joululta. No tää oli vaan erilainen joulu :)


Mun suomalaiset pingviini sukat!!!







Mom sai uuden paidan :D















lauantai 14. joulukuuta 2013

Cookie day!

Ansaittu viikonloppu vihdoin. Tänään meillä oli keksi päivä, koska Kristy sai uuden vatkain härvelin ,joten piti "vähän" testailla sitä. Tehtiin 13 eri keksiä ja yks niistä oli suomalaisii Marianne-keksei. Oli niin taivaallist. Kirjaimellisesti leivottiin ihan koko päivä, mut oli hauskaa. Oli niin ihanaa vaan hengailla yökkäris ja syödä keksei.

Viime viikonlopuna koriseltiin myös kuusi. Meillä on tekojoulukuusi, koska mom on allerginen. Koristelu ajatusmaailma oli hieman erilainen, mihin ite oon tottunu. Suomessa tosiaan meil on sääntö et joko kultasia ja punaisia koristeita tai hopeisia ja punaisia koristeita, mut täällä jo pelkästään valot kuusessa oli värivalot ja kuuseen laitettiin ihan kaikki mhadolliset koristeet, jotka vaan löydettiin. Aika erilainen kuusi siis, mut näyttää se silti ihan kivalta. Myös kaikki muutkin talon koristeet vaihdettiin joulukoristeihin. 

Mun on pitäny tulla krijottelemaan uinnista, mut ku ei mul oo kuvii ja mun piti saada kuvii eilen, kun oli home meet, mut sit Kritsy ei päässykkää kattomaan, joten ei vieläkään kuvia. Alotin tosiaan kaks viikkoo sit jv-harkat ja joo on aika pal rankempaa. Nyt meil on joka arkipäivä kahen tunnin harkat jos ei oo kilpailuu. Ja siis hyvänä vertailuna voi sanoo et aikasemmin meijän lämmittely oli 200m mut nyt meil on 1000m. Lihakset on aivan kuolleet koko ajan, mut kyl sitä kehittymistäkin on tapahtunu. Uin eilen kisois mun parhaimman ajan tähän mennes ja ensimmäisen alle 40 sekuntii, joten oon niin ilonen. Oon kans saanu tosi hyvii kaverei joukkueest ja koko joukkue on kuin yks iso perhe. Voin kans rehellisesti sanoo nauttivani uimisesta. Saatiin eilen kans meijän warm up takit ja oon niin innoissani. Ens perjantaina on taas home meet, joten sillon varmaan tulee sit kuvia uinnista.









aah Marianne-keksit

Pumpkin-cookies

Lisää kuvateksti







Siis kyllähän kaikilla pitää olla starbucks muki joulukuuses :D





torstai 28. marraskuuta 2013

Thanksgiving

Tänään vietin mun ensimmäisen kiitospäivän. Tälle juhlal on varmasti olemas hieno tarina, mut kukaan ei sitä mul kertonu sanottiin vaan et liittyy intiaaneihin, mut käytännös kokoonnutaan viettämään aikaa perheen kaa ja syödään. Sit mietitään et mist ollaan kittollisia ja kuinka hyvin meillä on asiat. Tosi kiva juhlapyhä mun mielest ja mulla kun on viel niin pal aisoita, joista saan olla kiitollinen.

Meijän perheel on sellanen tapa et aamulla mennään syömään aamupala pumpkin pie mun grandpan and man luo. No mä ja mom mentiin, valitettavast muut ei päässy, koska mun sisko vietti aamupäivän sen isän kaa ja mun täti lähti new yorkiin, mut mä sain maistaa ekaa kertaa oikeet amerikkalaist pumpkin pieta, en mä mitään feikki verioo kyl koskaan maistanu, mut niin. Yllätin itteni ja tykkäsin siit ainaki ku laitto pal kermavaahto. Vähä niinku mämmi et en mä sitä pelkästään söis mut ku laittaa tarpeeks maitoo ja sokerii ni ihan mahtii.

Sit mentiin kotiin laittautumaan ja palattiin takasin niille. Tapasin tänään ekaa kertaa mun sedän ja sen perheen, koska ne asuu Michiganis. Meil oli sellanen kokonainen kalkkuna, mut sitä ei tuoda kokonaisena ruokapöytään, leffat huijaa, koska se täytyy "perata", joten se oli kulhossa ihan pilkottuina paloihi. Sit oli kaikkee muutakin hyvää ruokaa. Jälkkäriks oli vähän lisää pumkpin pieta ja aivan ihanii keksei. Oisin voinu syödä niit keksi tuhat, mut käyttäydyin ja otin vaan yhen.

Illan paras vaihe oli ihan ehdottomasti, kun pelattiin pelii nimelt spoon. Se on kai niinku korttipeli. Siin istutaan pöydän ympäril ja sit keskel pöytää laitetaan yks vähemmän lusikoi mitä on pelaajii ja sit kaikil on neljä korttii kädes ja sit ruvetaan kierrättää korttei ja yritetään saada neljä samaa käteen ja sit ku saa ni yrittää mahdollisimman vaihvihkaa ottaa lusikan sielt pöydält ja sit ku huomaa et joku ottaa lusikan ni pitää kans yrittää ottaa lusikka ja se joka jää ilman putoaa. Se oli ihan mahtava peli. Adrenaliini virtas ja mul ja mun sedäl oli ihan hirvee taisto koko ajan, ku molemmat niin kilpailuhenkisii. 

Mulla oli ihan mahtava thanksgiving päivä ja oli niin kivaa tutustuu mun neljään uuteen serkkuun ja huomenna black friday shoppailuu ja jotain muuta. Nyt saa alottaa joululaulujen kuuntelun, koska tääl aletaan viettää jouluu heti ku thanksgiving on ohi. Kuvasaldo on vähä surullinen, mut ehkä te kestätte, ku mun sanallinen tuotos on niin upee ;)



Rakastan tota dinomukii :3

Kristy and Colin 

Ei oo juhlia ilman red zolo cups


Pumpkin pie


Mom, Colin and Uncle

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Wedding

Kerron mun hääkokemksista nyt ku huomenna on kiitospäivä, joten pitää sit kirjotella siit. Oltiin tosiaan jonkun meijän sukulaisen häis. En ihan tajunnu ketä se oli mut jonkun serkku se oli. Ei menty kirkkoon, vaan suoraan juhliin. Oon kattonu paljon kaikkii jenkkihääohjelmii ja löysin kyl tosi pal yhtäläisyyksii. Juhlat oli siis hotellissa. Meil oli yks sellanen iso huone jos juhlittiin. Paikka oli koristeltu tosi kauniisti. Eka oli sellanen coctail hetki ennen, kun se morsiuspari saapus. Sit sellanen kunnon show pystyyn, ku se morsiuspari saapus. Ne leikkas kakun heti siin ja sen jälkee ne meni paikoilleen. Morsiuspari ja ne morsiusneidot, kaaso ja bestman sun muut istus sellases pitkäs pöydäs. Ihan niinku leffoissaki! Sit kaikki piti puheit ja olin iha blaah, ku en tuntenu ihmisii enkä tajunnu puheit.

Me oltiin aikasemmin kutsun yhteydes jo tilattu, mitä halutaan syödä. Ruoka tuotiin pöytiin ja pöydät oli muute pyöreit. Ihan niinku kaikis ohjelmis. Ruoka oli tosi hyvää ja tykkäsin meijän pöytäseurueest tosi pal. Mun vieres istu aivan ihana sellanen pikkupoika joka rakastu muhun. Sit ku oli saatu syötyy ni alettiin tanssii. Eka oli se morsiusparin tanssi ja sit morsian ja isä ja sulhanen ja äiti ja jotain sellast. Sit alko kunnon biletysmusiikki ja kaikki tanssi iha täysil. Tanssittiin kans jotain iha kummallisii sellasii yhteistanssei, jotka kaikki ties ja olin iha öööööh, mut oppisin ni ne nopeest ja oli kivaa.

Näil on sellanen tapa, et yhes kohtaa pyydetään kaikki naimisissa olevat tanssimaan ja sit aletaan sanomaan sillee et ne jotka on menny naimisiin tänään poistukoot, ja sit vuoden, viis vuotta, 10, 20... Niin kauan kunnes siel on enää jäljel se pari, joka on ollu kauiten naimis. Se oli mun mielest tosi sulosta. Sit oli samat sukkanauha jutut ja kimpunheitot. Tääl on myös sellanen tapa et morsiammella pitää olla yllä jotain uutta, jotain lainattua ja jotain sinistä. Usein se vanha tai lainattu on joku vanha koru joka kulkee suvus ja must se on kans niin hieno idea. 

Siel oli semmonen kuvauskoppi jonne sai mennä ottaa kuvii. Sit ku oli ne kuvat otettu ni piti tehä niist semmonen leikekirjan sivu ja sit niist sivuist koottiin kirja sil morsiuparil. Aivan ihana vieraskirja idea, mut en tiiä toimisko se Suomessa. Ai niin ja sit ku kilistettiin veitsel lasii ni morsiusparin piti pussata. Hiukan ihmettelin, ennen ku mul selitettiin, miks vähän välii joku alkaa likuttaa lasei, eikä kukaan sitlikään pidä puhet. Pahoittelen etten ottanu kameraa mukaan, joten mul ei oikeestaan oo mitään kuvia.

Kristy and mom

Kristy and I

Grandpa and grandma