sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta

NENÄPÄIVÄÄÄÄ

Perjantaina vietettiin nenäpäivää ja itsekin seurakunnan isosena osallistuin hyväntekeväisyyteen keräämällä rahaa. Pari tuntia seisoskeltiin ulkona lippaat kädessä. Oli kyl tosi hauskaa hommaa ja ihmiset anto yllättävän hyvin rahaa. Yksikin mies antoi 50 euroa. Oltiin siitä ihan järkyttyneit, mut kiitettiin monta monta kertaa. Kuultiin myös mitä eriskummallisimpia syitä miks ei pysty lahjoittamaan.

Mun mielest nenäpäiivä on hyvä keksintö, koska nenät tekevät päivästä vähän hauskemman ja tavallaan antaa sellaisen kuvan, että hyvää voi tehdä hauskallakin tavalla. Itse pidän tosi tärkeenä, että autetaan oman maan ja muiden maiden hätää kärsiviä. Mun mielest olis iha älyttömän hienoa päästä aikuisena johonkin maahan oikein auttamaan auttamaan niitä ihmisiä. Olishan se varmaan aika tosi rankkaa, koska näkis niin paljon kaikkea pahaa ja valtavasti kärsimystä, mut on siellä kyl varmaan hiukan hyviäkin hetkiä esim. jos joku lapsi parantuukin taudeista tai jokin kaivo saadaan toimimaan tai joku lapsi pääsee kouluun. Aikuisena olis kans hienoo ottaa semmonen kummilapsi, jolle lähetetään rahaa.

Siskoni ja äiti olivat kattoneet sitä nenäpäivä-ohjelmaa. Itse en ollut kotona, joten en katsonut, mutta oli ollut kuulemma todella koskettavaa. 

Vaihtarijutuista sen verran, että AFS:lt tosiaan soitettiin,että mun pitäis hankkia neurologilta, jolla oon käynyt, todistus siitä, ettei mun päänsärkyyn oo oikee löytynyt mitään syytä jne. Perjantaina postista tuli lääkärin kirjoittama lappu, että olen terve ja mulla on todettu migreenii ja päänsärkyy, mut pystyn elämään sen kaa eikä hätää. Järkytyin suuresti, että se paperilappu makso 53 euroa! Niin paljon siitä lapusta huhhuh.

Ai niin. Hyvää isänpäivää kaikil :DDD

Kukaan ei muute näytä hyvält toi nenä pääs :D




2 kommenttia:

  1. Mitä ne kummalliset syyt oli et miks ei pysty lahjottamaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin, kun kaksi naista näkivät yhtäaikaa jotain todella mielenkiintoista viereisen talon parvekkeella juuri kuin kysyimme halauvatko lahjoittaa. Toinen oli kun yksi nainen sanoi ostaneensa jo nenät ja ne ovat kotona odottamassa ja seuraavalle kerääjälle oli sanonu että ovat menossa juuri ostamaan neniä. Haiskahti hieman selitykseltä :)

      Poista