torstai 17. lokakuuta 2013

Syvällinen hedelmäsalaatti

(sekava postaus mun ajatuksista)

Kolme vuotta sitten tapasin mun tän hetkisen poikaystävän ja tuntuu kyl ihan uskomattomalt. Jos joku olis sanonu mul sillon et hei kolmen vuoden pääst oot Ohiossa ja elät uskomatonta vaihtarivuotta, iha vieraassa perheessä, ilman ketään tuttua ympärillä, ni en olis kyl uskonu. Vaihtarivuosi ei sillä oo ollu mulle mikään pitkäaikainen unelma vaan keksisin sen vasta ysin lopussa, joten se tuli sillon iha puskista kaikille, eikä muo ees aluks otettu tosissaan. Siltikään en oo katunu täällä ollessani, että lähdin. Päätös lähteä tänne on kyl ollu mun tähänastisen elämän vaikeimpii, mut oon onnellinen et tein sen.

Välillä kyllä mietin, et oon harvinaisen tyhmä, ku haluun sekottaa mun elämää tällätavalla, sillä vaikka kaikki sanoo et et sä mitään missaa ku oot poissa ja kaikki on ennallaan ku tuut takasin ni se ei voi pitää paikkansa. En usko muuttuvani mitenkään mullistavasti tällä, mutta vuodessa ihminen vaan kasvaa henkisesti ja kyllähän tietty vieraassa kulttuurissa eläminen muuttaa ihmistä, ainaki mä painan enemmän ku lähtiessä(syön tääl oikeesti enemmän mitä suomes ja se on jo aika hyvin). Suomeen palaaminen tulee olee vaikeeta enkä oikeesti ees haluu ajatella koko asiaa. Täällä pyrkii elämään hetkessä ja oikeesti nauttimaan koko vuodesta. Mut elämä on valintoja täynnä ja onhan se kauheeta ku kaverit puhuu vanhoista ja muusta kivasta ja haluisin olla niiden kaa kokemassa niit juttuja ja sisko saa vauvan enkä mä oo paikalla, mutta niin se vaan on, kun tekee päätöksen niin se avaa ovia, mutta samalla myös sulkee toisia. Mä tiiän missaavani jotain, mutta todellisuudessa tää vuosi on jotain niin ainutkertasta ja ainutlaatusta et toivon sen olevan sen arvosta ja tähän asti se ainaki on ollu.

Vaikka onkin ikävä välillä kotia, perhetää, kavereita, poikaystävää, pikku juttuja ja isompia juttuja ni tää on silti niin hienoo ja oon yllättyny miten vähän loppuen lopuks oon ikävissäni. Parast on ne illat, ku en oo kuollu väsymyksest, vaan jaksan viettää aikaa perheen kaa. Eilen esimerkiks vietin monta tuntii vaan jutellen Kristyn kaa kaikenlaist samal, kun se leipos. Juteltiin iha kaikest ja Kristy oikeest tuntuu ihan mun isosiskolta. Ei se tietenkään tuu koskaan korvaamaan mun siskoa Suomessa, eikä tarkotus ookkaan, mutta samalla tavalla voin jutella kaikesta sen kaa. Juteltiin esimekriks mun tulevaisuuden suunnitelmist ja oikeestaan jopa tosi syvällisii juttui.. Ollaan kans ihan uskomattoman samanlaisia. Joskus järkytyn jopa meijän samanlaisuutta!

Nyt meillä on neljän päivän viikonloppu, joten suunnitelmis ois tehä jotain kivaa, mut ilmasta vähän riippuu, mitä tehään. On kyl niin ihanaa ku ei tarvi mennä kouluun neljään päivään, koska koulu aiheuttaa ihan tajutonta väsymystä mulle vieläkin. Onneks se pikkuhiljaa alkaa helpottamaan.





2 kommenttia: