Ylämäkiä ja alamäkiä

Mä todellakin tykkään asustella täällä, mut pari päivää oli vähän tuskanen olo, koska must tuntuu et oon tääl jotenkin niin muiden armoilla, kun en pääse shoppailemaan ilman kyytiä ja ku mul olis oikeesti tarve päästä shoppailee, mut en haluis vaivata koko ajan hostei, mut ehkä mä sinnittelen vaan viel lisää. Myös se et on tottunu siihen, et on ne läheiset kaverit ympäril ja on seuraa ni tääl kun koulu on erillaist ja ei oo viel sellasii hyvii kaverei, vaan kaikki on sellasii joiden kaa voi jutella kaikenlaist pinnallist. Mä tiiän et kestää saada hyvii hyvii kaverei, mut silti se on raskasta. Ei mul viel sellanen suoranainen koti-ikävä oo, mut enemmän sellast tuskastumista. Onneks se on aika ohimenevää ja oon todennu et jos nukun tarpeeks ni päivätkin on parempii. Positiivisel asenteel pärjää kans aika pitkäl ja ihan oikeesti kavereiden eteen täytyy tehä hommii ,koska kaikki on kiinnostunei sust, mut sit se saattaa jäädä siihen tai sit siihen et toinen sanoo et voidaan hengailla joskus, mut koska se joskus on jos ei ite "tyrkytä" ittee.

Vaihdoin sen AP psykologian pois, koska se oli termillisesti vaan liian haastavaa, eikä mul olis jääny aikaa mihinkään muuhun. Mul on nyt sen tilalla airbrushii ja se on niin siistii. Se on tavallaan kuvista, mut siel käytetään sellast kynäruiskua. Oon nyt ollu vast yhellä tunnilla ja opeteltiin kokoamaan se ruisku ja huomenna pestään niit ruiskuja ja sit perjantaina päästään harjottelee maalaamist niiden kaa. Ton aineen vaihdoksen takia mun lounas siirty yhen oppitunnin aikasemmaks, joten mul on täysin eri ihmiset syömäs mun kaa. Meijän koulus on siis yli tuhat oppilast, joten tunnen niist ihan murto-osan ja ku syödään mones eräs ni on ihme jos on joku tuttu samas vuoros. Mul kävi ekana hyvä tuuri ja kaks mun tyttökaverii oli samas eräs, joten sain syödä niiden kaa ja nyt ei käyny yhtä hyvä tuuri. Tunsin yhden jätkän, joten mul ei oo ollu muuta vaihtoehtoo ku kysyy voinks tulla sen kaa syömään ja nyt mun lounaspöydäs on ainoastaan poikia. Meinasin kuolla nauruun ku ne halus oppii sanomaan moi ja ku ne sanoo sen hiukna väärin niin et se kuulostaa ihan joltain kiinalt. Mun on pakko kertoo et mun pöydäs on siis niin karmiva poika (se on myös marching bandis). Joka kerta ku se näkee mut jossain ni se kertoo rakastavansa muo ja tänään se kysys lounaal et miten sanotaan englanniks tahdon saada lapsia kanssasi. Muuten ne pojat on kivoi, mut toi jätkä on vaan hiukan ahdistava.

Meil on perjantaina eka football peli, joten meil oli tänään vanhemmille sellaset harjotukset, joita ne sai tulla kattmaan. Ne vanhemmat on kyl aina kattomas, mut tänään esitettiin kaikki tanssit ja oltiin stadionil ja harjottelemas. Meil oli lisäks band paidat ja baskerit pääs. Inhoon tota bandi paitaa mut on se sentaan parempi kun se uniformu. Mul meni ihan hyvin ja selvisin melkeen kaikista tansseista. Tykkään niin paljon tosta jutusta ja ku se on oikeen sellasta kunnon amerikkatouhuu, jota ei pääse tekee Suomes. Lisäks siin on niin kivaa porukkaa, et haluisin et toi jatkuis koko kouluvuoden. Nois kuvissa ei näy ollenkkaan kuin iso toi meijän marching band on.